Ajankohtaista:

Ylen vaaligalleria, käy katsomassa Kauko Juhantalon haastattelu.

Kauko liikkeellä täällä.

Yhteystiedot

Kampanja

Lue vaalilehti tästä

 

Kansanedustaja, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Kauko Juhantalo Kankaanpää 21.05.06

Kunnioitetut sankarivainajat

Paljastamamme tänään nöyrinä päämme teidän, sankarivainajien hautojen edessä. Antaaksenne meille tulevaisuuden mahdollisuudet itsenäisessä Suomessa, te uhrasitte isänmaan kohtalon hetkellä kaikkein korkeimman, oman henkenne.

Te olitte nuoria, teistä jokaiselle oli kaikki mahdollisuudet edessä, mutta armoton kohtalo osui Suomen ja erityisesti teidän osaksenne. Te menetitte henkenne, osa palasi sodista pahoin vammoin, mutta suomalainen yhteinen urhoollisuus pelasti itsenäisen kotimaamme.

Röyhkeä vihollinen synnytti tuolloin maassamme yhtenäisyyden ja tasa-arvon, eriarvoisuus ja erilaiset lähtökohdat unohdettiin. Taistelitte kaikki rintarinnan oman kodin ja isänmaan puolesta. Uhrimieli ja yhtenäisyys oman puolustamiseen valoi uutta uskoa kansalaisiimme. Jäljelle jääneet saivat perustan rauhan ajan tehtäviin. He saattoivat nousta vaikkapa korkeimpiin tehtäviin, jos vain kyvyt ja ahkeruus riittivät.

Tästä mahdollisuudesta on valtiovallan tulevaisuudessakin pidettävä huolta. Vain koulutus, lisääntynyt tieto ja sivistys varmistavat tulevaisuutemme maailman murroksessa ja vain juuri samat perusasiat voivat olla ne, jotka varmistavat rauhan maailmassa, tämänkin päivän traagisten kokemusten keskellä.

Suomalaisuus on omaperäinen osa Euroopan kulttuurista rikkautta. Perinteensä, luovan voimansa ja kansojen välisen vuorovaikutuksen ansiosta Suomi ei ole kehittynyt, eikä kehity matkimalla, vaan vaalimalla ominaispiirteitään. Vahvistamme määräämme merkittävästi enemmän eurooppalaisuutta ja koko ihmiskunnan henkistä pääomaa. Tunnemme itsemme ja tiedämme, että mitä pitemmäksi kasvatamme oksamme, sitä vahvemmat tulee omat juuremme.

Sankarivainajat Maailma on rajusti muuttunut ja muuttuu kiihtyvällä vauhdilla. Tulevaisuuden haasteistakin selviydymme parhaiten ja turvaamme Suomen ja suomalaisuuden säilymisen, kun kaikessa päätöksenteossa pitäydymme suomalaiskansallisten tukijalkojen , laillisuuden, tasa-arvon, työn kunnioittamisen ja yhteisvastuun varaan.

J.V. Snellman kirjoitti 1880: ” Yksilön luottamus tai epätoivo voi riippua hänen tunteistaan, tai harkinnastaan puolesta tahi vastaan. Mutta kansan luottamus perustuu yksinomaan objektiivisiin, todellisiin oloihin, sellaisen yhteiskuntajärjestyksen olemassaoloon, jossa on itsessään säilymisen voima”. Sotiemme aikana meidät tungettiin tuliseen ahjoon koeteltavaksi, onko kansallamme säilymisen voima. Olemme joskus olleet menettämäisimmällä toivomme, mutta Jumalan avulla olemme selviytyneet kovimmankin koettelemuksen ahdistavina aikoina. Uhrinne ansiosta meillä on tänä päivä täysi syy katsoa rohkein mielin tulevaisuuteen. Vapaus on parasta koko tässä maailmassa, täällä meillä on sille sijaa.

Siksi, kunniaa tehden, paljastamme tänään nöyrin mielin päämme, teidän sankarivainajien, hautojen edessä.