Ajankohtaista:

Ylen vaaligalleria, käy katsomassa Kauko Juhantalon haastattelu.

Kauko liikkeellä täällä.

Yhteystiedot

Kampanja

Lue vaalilehti tästä

 

Arvo Juhantalon muistolle

Haluan meidän lasten puolesta omistaa suurta surua ja kaipausta tuntien sanani jotka ovat köyhät ja ja vajavaiset, isämme Arvo Juhantalon hienolle muistolle. Arvo Juhantalon äiti oli kotoisin Pomarkun Honkakoskelta Vanhatalon talosta, josta nuori ja rohkea Juho Johannes Juhantalo löysi puolisokseen viehättävän Maria Sofia tyttären. Arvon ohella heille syntyi monta pontevaa lasta, mutta sitten tuon ajan raju tautiaalto otti murheelliseti voiton nuoren äidin elinvoimasta ja Tuffan vastuulle jäi koko juuri perustettu suuri perhe. Isä Arvon syntymän aikaan perustettu oma ja itsenäinen suomi eli vielä historiansa alun haparoivaa aikaa, ei voitu uneksiakaan nyky-yhteiskunnan vahvasta kyvystä olla avuksi. Jokaisen piti itse pärjätä. Tuffan kanssa kyllä pärjättiin. Jokainen teki kykynsä mukaista työtä, auttoi toinen toistaan ja yhteistä kotia.

Koulut jäivät vähille. Kiertokoulun siivittämänä nopeasti oppinut Arvo hyväksyttiin suoraan kolmannelle luokalle ja taisi jäädä vain parivuotiseksi koko koulu-ura lapsuusiässä. Näistä lähtökohdista sisarusparvi oppi lähtökohdat maaseudun kovalle työlle pelloilla, uudisraivauksilla ja uuden rakentamiseen. Tuffan johdolla nuori Arvo oppi myös varhain hevoskaupan alkeet, kun hevosilla ajettiin plankkua Kankaanpäästä satamiin Poriin ja ellei jo matkalla niin perillä tehtiin vaihtokauppaa hevosista ja hierottiin kauppaa kankaanpääläisestä voista ja palvilihasta. Monesti matkatuliaisina oli nelikko tuoreita silakoita. Ensimmäisillä omilla rahoilla Kankaanpään torilla tehdyssä sianlihaostoksessa isää kuitenkin huijattiin. Ovela kauppias myi nuorelle pojalle karjunlihaa, joka kotona paistettaessa ei pysynyt lainkaan pannulla. Oppi oli kerrasta saatu.

Näistä lähtokohdista isämme elämän asenteeksi muodostui vaativa työ ja velvollisuuden tunto. Se oli hänen elämänsä hallitseva luonteenpiirre. Elämänaikaisista vakavista sairauksista huolimatta hän toteutti päättämänsä tavoitteet itseään säästämättä. Erittäin osaavana jopa loistavana kädentaitajana jäi siksi myös poikkeuksellisen paljon kauan näkyviä työn tuloksia Kankaanpäähän ja etäällekin Satakuntaan. Hyvään työporukkaansa luottaen Arvo Juhantalo urakoi ja oli rakentamassa noin 70 eri rakennuskohdetta alueellamme. Kahta kesää lukuun ottamatta olin nuoruuteni kesäisin rakennuksilla isää auttamassa, säännöllisesti aloitin joka työmaalla myllärin tehtävistä.

Isän työmaita leimasi aina työn etemisen riuskuus ja työn laadusta kiinni pitäminen, mutta samalla tutun porukan kesken sanailu ja kompamaisen huumorin ylläpito työn lomassa. Monet yksitoikkoiset työvaiheet etenenivät näin kuin huomaamatta. Äidin ja isän ylläpitämä huumori heinpellolla oli verratonta. Tarkasti ja huolella pidetyt paussit olivat varsin sosiaalisia tapahtumia. Näissä tuli upeasti esiin Arvo Juhantalon luonteen toinen, aivan kuin vastakkainen hallitseva piirre, nimittäin erinomainen sosiaalisuus, huumorin ja naurun täyttämä innostava tapa kuljettaa puhetta kuulijoiden hyvää oloa kasvattavalla tavalla.

Maanviljely, karjan-ja metsänhoito yhdistyneenä näin laajaan rakennustoimintaan ei käy keneltä tahansa. Luoja soi hänelle puolisoksi elämää hersyvän hienon ihmisen Esterin, joka aamusta iltamyöhään raatoi miehensä rinnalla perheen hyväksi. Kun vanhempamme 1970 luvun loppupuolella alkoivat vähentää työtahtiaan, he muuttivat tähän rakentamaansa taloon Leenan naapureiksi. Leena oli ostatanut heiltä talon itselleen. Emme tuolloin voineet aavistaa, että vakava tauti iskee äitiin ja aivan liian varhain, jo 1984 hän nukkui pois. Isälle, minulle ja Leenalle tämä oli kovan surun ja tuskan aikaa. Äti ja isä olivat kanssamme jo aiemmenin joutunut suureen suruun, heidän lapsensa, Alpo- veljemme kuoltua traagisessa auto-onnettomuudessa yhdessä juuri vihityn Annikki-vaimonsa kanssa.

Isän selviytymistä auttoivat hänen vankat ystävyyssiteensä hyviin sukulaisiin ja isän ja äidin tuttuihin perheystäviin, eikä varmasti vähiten laaja hevosmiesten ja naisten läheinen ja turvallinen ystäväpiiri. Yhden tai kahden henkilökohtaisen oman hevosen pito jatkuikin hänellä säännölliseti aina tälle keväälle saakka, jolloin hän vasta malttoi viimeisestä hevosesta luopua. Tehtävieni vuoksi minulla oli mahdollisuus jatkuvasti kutsua isä kunniavieraaksi kuninkuus- ja moniin muihin suurraveihin ja tunsin ylpeyttä seuratessani innostuneen isän asiantuntevasti näissä keskustelevan Suomen ravimaailman parhaitten taitajien kanssa. Lisätyytyväisyyttä isä koki havaitessaan Laura-tyttäremme yhä useammin haluavan kaveriksi raveihin ja talleille ja tämä lämmin ja tiivis yhteistyö jatkui aina isän kuolemaan saakka. Useimmat vanhat hevosmieskaverit ovat poistuneet, mutta meille on ollut suuri ilo, että niin monet teistä nykyisistä olette olleet isää saattamassa ja tekemässä kunniaa hänen ansiokkaalle työlleen tälläkin saralla.

Isä tarkkaili jatkuvasti kuntoaan ja piti siitä hyvää huolta. Jokainen aamu alkoi ripeällä viiden kilometrin lenkillä. Sairaalassakin hän halusi aina juhannukseen saakka kävelyliikuntaa sairaalan käytävillä. Hän oli syntynyt nopealiikkeiseksi mieheksi, jolle myös juhlissa ja vapaahetkinä maistui vauhdikas tanssi, joka myös sujui häneltä mestarimiehen ottein. Hevosmiesten tansseissa maaliskuulla kävi vielä polkka ja jenkka entiseen malliin.

Tanssin parista isä löysikin vielä eläkepäivillään uuden ystäväpiirin. Maanantai-iltojen naistentansseista Kuntoutuskeskuksessa muodostui säännöllinen tapahtuma, jossa Arvon ympärillä tuttu joukko kertoili juttujaan, iloitsi ja tanssi. Täällä tapahtui myös isälle suuri onni. Hän tapasi ihastuttavan Helenan ja he saattoivat läheisimpinä ystävinä elää yhdessä monta onnellista vuotta. Rakastavavalla huolenpidolla Helena myös etäältäkin kävi isää sairaalassa hellyydellä hoivaamassa, mistä me olemme sydämellisesti kiitollisia.

Kiitollisuus ja rakkaus täyttävät meidän lasten mielen , kun muistelemme poisnukkunutta isäämme. Äiti ja isä olivat meille kuin pesäänsä suojaava lintupari, joka suojee poikasiaan. Äiti ja isä olivat meille lapsille tällainen suojeleva ja hellä pari, joka ei säästänyt vaivojaan lasten hyväksi. Meillä oli onnellinen lapsuudenkoti. Hartaan kiitollisina me lapset aina muistamme tuota yksinkertaista, elämäniloista ja sopusointuista kotia. Alpon ja äidin kuoleman jälkeen isä oli meitä yhdistävä rengas. Oli suuri ilo, että myös puolisomme ja lapsemme niin monet vuodet saivat nauttia isän vaatimattoman valloittavasta hienon vanhan ajan herrasmiehen seurasta. Tästä kaikesta lämmin kiitos Sinulle isä. 

Kauko ja Leena